Passiivi ei enää ehdi

Tiedättekö, kuka on Suomen kiireisin työntekijä? Se on passiivi. Meidän pitää olla huolissamme passiivista, joka nääntyy työtaakkansa alle. On aika siirtää työt passiivilta jollekulle kasvolliselle tekijälle!

Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu: professori Ahti Salolle. Hän totesi saaneensa muistion, jossa passiivi teki taas kaikki työt. Kysyin, saisinko siteerata häntä, sillä ajatus oli niin mainio.

Jos muistiossa passiivi tekee kaiken, se pitää lähettää takaisin ja sanoa, että passiivi ei ehdi, palataan asiaan, kun on löytynyt joku muu tekijä.

Suomessa kehitetään ja selvitetään. Varaudutaan ja huolehditaan. Toteutetaan ja resursoidaan. Laaditaan. Passiivi on todella aktiivinen!

Sanoilla on huima vaikutus. Kun passiivi tekee, samalla loitontuu tehtävä asiakin mukavasti vähän kauemmas. Mitä hankalampi asia, sitä kauemmas se on mukava loitontaa. Muuten joku voisi kysyä, mitä seurauksia asialla on tai kuka sen lopulta maksaa. Vanhukset hoidetaan, lapset koulutetaan ja kaivosten aiheuttamat ympäristöongelmat ratkaistaan.

BBC:n toimittaja John Humphrys on kirjoittanut kaksi mainiota kirjaa sanojen ja kielen tärkeydestä: Beyond Words ja Lost for Words. Sanat ovat niin jokapäiväisiä ja tuttuja, että pidämme niitä itsestään selvinä. Yhtä itsestään selvinä kuin sitä, että muut ymmärtävät sanat samalla tavalla kuin me.

Kuuntelin Mikkelin Kesäpäivillä, kun Aallon yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäki puhui ketterästä kokeilemisesta ja siitä, miksi se tuntuu olevan kovin vaikeaa Suomessa. Jäin miettimään, voisiko syynä olla se, että sana "kokeilu" onkin monille negatiivinen. Fyysikolle se herättää positiivisia mielikuvia: tehdään kokeiluja ja katsotaan, mitä uutta syntyy. Ollaan uteliaita. Olen aina pitänyt selvänä, että kokeileminen on positiivinen asia. Mutta entäs jos ei olekaan? Entä jos sen kuulevan henkilön työpaikalla on "kokeiltu kaikenlaista" ilman sen suurempaa tavoitetta tai systematiikkaa? Olisiko "pilotointi" parempi sana? Vai "systemaattinen iterointi"?

"That which we call a rose / by any other name would smell as sweet." Shakespeare oli mestari luomaan mielikuvia sanoilla. Mitähän hän olisi sanonut passiivin aktivismista?

PS. Kirjoitan myös uuden kirjamme blogia Kilpailukyky20. Tervetuloa lukemaan!

Kuva: http://stone-junction.blogspot.fi/2010_05_01_archive.html

Kuka käyttää aikaasi

Tästä ei selviä kuin tunnustamalla. Mea culpa, mea maxima culpa. Blogikirjoittamisen pitkä tauko johtui monestakin syystä, joista osa oli jopa hyviä. Yksi niistä on kirja Kilpailukyky 2.0, jota minulla oli jälleen suuri ilo kirjoittaa Leenamaija Otalan kanssa. Huomasin taas, miten kirjan kirjoittaminen on minulle erilaista kuin blogin kirjoittaminen, ja miksi en itse pysty tekemään molempia yhtä aikaa.

Ajan hallinta on muutenkin ollut ajankohtainen aihe, paitsi itselleni,  myös monissa kirjaan tekemissämme haastatteluissa. Bittielämä sosiaalisessa mediassa on parhaimmillaan mukavaa ja tehokasta, mutta aikaa sekin vie, ja ihan todellista eikä virtuaalista aikaa. Jos some-elämän hoitaminen tulee kaiken muun tekemisen päälle, kuten se monessa työpaikassa vaikuttaa edelleen tekevän, se ei onnistu ainakaan normaalien työtuntien rajoissa.  Jos sosiaalisen median ja yhteisöllisten toimintapojen käyttäminen sen sijaan korvaa aikaisempaa tekemistä, siitä on paljon hyötyä. Erityisesti silloin, kun se korvaa turhaa tekemistä: päällekkäistä työtä tai tiedon hakemista, kun ei tiedä, keneltä kysyä, tai istumista kokouksissa, joissa ihmiset keskittyvät osallistumisen sijasta netin selaamiseen tai viesteihin vastaamiseen.

Yksi asia, joka vie myös yllättävänkin paljon aikaa ainakin itseltäni on uusiin yhteisöpalveluihin tutustuminen. Puhumattakaan ajasta, joka menee jo käytössä olevien palveluiden uusiin ominaisuuksiin tutustumiseen. Yhteisöpalvelut ovat helppokäyttöisiä, juu - mutta kyllä niidenkin toimintojen kokeilemiseen ja oppimiseen jonkin verran aikaa kuluu. Ja juuri kun ajattelee saaneensa vaikka LinkedInin jollain lailla haltuun, siihen onkin jo tullut uusia, sinänsä toki hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka pitää kokeilla, tai asetuksia, joita pitää käydä muuttamassa. Se, että pilvipalvelut päivittyvät jatkuvasti, on samanaikaisesti siunaus ja kirous.

Mikä siis ratkaisuksi? Eräs henkilö totesi, että pitäisi ottaa kolme kuukautta virkavapaata ja käyttää se kokonaan sosiaalisen median maailman opettelemiseen. Koska sellainen on useimmille saavuttamatonta ylellisyyttä, pitää vain harjoitella ajanhallintaa, mennä eteenpäin askel kerrallaan ja pysyä omana itsenään myös sosiaalisessa mediassa.

Omasta mielestäni isompi ongelma on se, että koska sosiaalinen media ja yhteisölliset työvälineet ovat  nopeita ja jatkuvasti käytössä, se luo helposti harhan, että myös kaikki asiat hoituvat nopeasti. Näin ei kuitenkaan ole. Yhteisöllinen toimintatapa nopeuttaa ja tehostaa monia asioita, mutta ei rajattomasti. Se, että ihmiset ovat heti tavoitettavissa, ei tarkoita, että he tekevät tunnin työn viidessä minuutissa. Useimpien asioiden tekeminen hyvin vaatii edelleen mahdollisuutta ja kykyä keskittyä niihin rauhassa. Parhammillaan yhteisölliset työvälineet antavat siihen hyviä keinoja - pahimmillaan ne sirpaloivat päivän muutaman minuutin jaksoihin, joissa pystyy tekemään enintään nopean silmäyksen asiaan ja antamaan kommentin, josta vähän pidemmällä miettimisellä olisi itsekin eri mieltä.

Liisa Ihmemaassa löytyy hyllystä vain englanniksi eikä googlestakaan ollut nopeaa apua. Muistelen kuitenkin, että suomennoksessa Hatuntekijä sanoi (ja tässä käännös oli parempi kuin alkuperäinen): "Jos tuntisit ajan yhtä hyvin kuin minä, et sanoisi, että sinä käytät sitä. Se käyttää sinua." Tavallisen elämän vuosi voi olla sosiaalisen median kolme kuukautta, mutta asioiden oppiminen ja tekeminen hyvin vie edelleen aikaa. Asian voi ilmaista myös näin: "Robinson Crusoe was the only person in the world who had everything done by Friday."